4. ICSI:n loppuraportti.

2 kypsää, 1 hedelmöittynyt, josta tuli vain fragmentoitunut läjä soluja. Lääkärin kanssa juttelun jälkeen katsomme, jaksanko yrittää keväällä vielä yhtä jälleen kerran eri metodeilla, vai siirrymmekö suoraan munasolujonoon. Epäilevät vahvasti mun munasoluissa olevan geenivirhettä, mikä ei näkynyt kromosomitesteissä. Biologi vähän sillä silmällä niitä mun munasoluja katseli. Jotenkin vaistosin tämän, mutta joskus on pakko vähän koittaa uskoa ihmeisiin. Ne vain tuntuvat tapahtuvan muille.

Nyt pitää kuitenkin saada elää hetki. Aloitan vuoden mittaan jääneet urheiluharrastukset (karate ja juoksu) uudestaan. Tammikuussa lähden kevääseen asti Afrikan taivaan alle keräämään voimia ja tekemään sitä, mikä tuntuu sydämestä hyvältä. Säästöt ovat vihdoin kasassa. Nyt on elettävä hetki.

Nukkumiseen sain väliaikaisen avun, jonka puramme tammikuun alussa ennen reissuani.

I feel like North Korea.

"Miksi tuo edes yrittää? Eikö se nää ettei se kannata?"

Tuntuu, että tukehdun. Pelkään kipua ja punktiota ja sitä, että se on taas ihan turhaa. Perjantai lähestyy uhkaavasti, yhtä uhkaavasti, kuin ne kaksi isompaa rakkulaa, jotka kasvavat ja syrjäyttävät muut, eivätkä tahdo kuitenkaan edes hedelmöittyä ja lähteä jakaantumaan. Ahdistaa sekin, ettei varmaan ikinä tule olemaan hyviä uutisia kerrottavana kenellekään ja ihmiset pikkuhiljaa kaikkoavat ympäriltä katkeruuteni takia.

Laskuihin mukaan varpaatkin.

Ultra takana. En tajunnut edes jännittää moista saati pelätä ja turhaa se olisi ollutkin. Oikealla puolella oli 1 isompi rakkula ja 3 pienempää ja vasemmalla puolella 8!! Ennen on riittäny melkein yhden käden sormet ja nyt pitäis ottaa jo varpaitakin mukaan laskuihin. Mutta eipä sitä nyt ihan tässä vaiheessa vielä voi tietää mikä on tilanne sitten punktiossa, mutta suunta näyttää hyvältä. :) Maanantaina ultrataan lisää ja selviää punktioidaanko pe vai vasta seuraava ma.

Tänään pistän vielä Pergoveristä, mutta huomenna kuvioihin tuleekin Gonal-f ja Cetrotide jarruksi. Noiden pistely tuntuukin helpolta, kun toinen on kynässä ja toinenkin jo puolivalmis. Jei. Pergoveris on kirvellyt jonkin verran, joten on huojentavaa, ettei tarvitsekaan sitä pistellä koko loppuaikaa.

Menee kyllä ihan siivillä tämä hoito, lyhyt kaava tuntuu huomattavasti mukavammalta.

;)

Kp1 ja ultra pe klo 13. Huomenna alkaa Pergoveris. Jospa tämä kiukuttelukin laantuis pikkuhiljaa, eilen en kestänyt minkään sortin aistimuksia ja piti pyytää miestä sammuttamaan musiikkinsakin. Mulla oli jo korvatulpat päässä eri huoneessa, mutta tietyt äänet kuuluivat vielä. Tuli kyllä aika typerä olo, kun tuollaisestakin piti huomauttaa. Mutta helpottanee lähipäivien aikana, nytkin on jo parempi olo kuin eilen.

Kohta vois selvitä kirjastoon ja kauppaan.

Gaaaah.

Kokeilen menkkojen alkamiseen bloggaamista. Eilen niitä jo odottelin, mutta nousevana trendinä on kyllä ollut tässä osoitteessa yli 30 päivän kiertoja jo hetken aikaa, joten ei kai ne nytkään voi alkaa aiemmin. Pms oli/on kyllä ihan hirveä, en ole hetkeen aikaan ollut näin kiukkuinen. Kipujakin on ollut, mutta ei vaan tule sitä ensimmäistä kiertopäivää. Enkä ole kuullut, että stressaamaalla voisi vuodon alkamista estää kokonaan. Puuh. Joten ei se auta kuin odottaa. Ei oo ikinä helppoo tädin kans. (Tämä asia taitaa kyllä nyt toistaa itseään. :E) Maltti ois taas kerran valttia, mutta eihän sitä ole, varsinkaan, jos kärsii vuosisadan pms-oireista.

Kuukaudesta yksi viikko on enemmän tai vähemmän pms, yksi korkealiitoista ja 2 viikkoa sitten suht tasaista. Jei. Ihan ehkä joskus vaan haluisin vaihtaa sukupuoleni mieheksi, jotta olis vähän tasaisempaa. Varsinkin, kun hyvillä viikoilla saattaa ruveta jurppimaan se, että tilanne on kohta katollaan. Ja nyt odotellaan sitä hyvää viikkoa, joka alkaa ehkä (tai sitten hormonien takia ei) ensi viikolla.

Unissa kyllä haaveet ja unelmat toteutuvat, vieläkun saataisiin siirrettyä se tosielämään. Ei meinaan huvittaisi millään herätä yömaailmasta, jossa kaikki kerrankin on mennyt hyvin. Se on liian harvinaista herkkua jalkeillaollessa.

1. piikki

Ensimmäinen herättelypiikki meni puolisen tuntia sitten nahan läpi sen suuremmitta seremonioitta. Annos oli viidesosa aiemmasta, joten koko operaatio liuoksen tekemisineen oli todella kevyt. Mutta muuten olen aika uupunut jo aloittamaan koko hommaa. Miksei voisi vain raskautua ja sitten ihmetellä sitä? Mutta enhän minä osaa periksikään antaa, ennenkuin kaikki taistelut on käyty.