sunnuntai 30. elokuuta 2009

Oho!

Jäin kiinni ihastelemasta söpöä vauvan pussilakanasettiä sekä tummapuista pinnasänkyä! Ei ehkä ihan vielä tämän päivän juttu.. Mut!

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Forumeja

Sunnuntaina erehdyin muutamalle keskusteluforumille lukemaan IVF-hoidoista. Ei olis kannattanut. Niin moni asia siellä rupesi ärsyttämään.

Onneksi asiat ovat omassa päässä rauhoittuneet, eikä ihan koko ajan tarvitse pyörittää mitään hoitosuunnitelmia päässä. Ennen kuin selvisi mikä meillä mättää, olin kyllä tasaisin väliajoin maassa raskautumattomuuden takia, mutta nyt olen rauhoittunut, kun tiedän, että asialle vihdoin tapahtuu jotain. Asiat etenevät pikkuhiljaa ja toivoa on enemmän kuin ikinä tähän mennessä.

Nimiä olen jo vähän koittanut miettiä ja painaa päähän. Aikaahan on. Vähän olen jo miettinyt makuuhuoneen uudelleenjärjestelyä ja muita käytännön juttuja. Samoin koko IVF-kuvio alkaa olla päässä aika selkeänä. En silti ajatellut palata noille forumeille lukemaan vauhkojen naishenkilöiden vuodatuksia. Toki täydellisesti ymmärrän tämän vauhkoamisen, mutta itse en vain nyt jaksa sitä. Ja onhan se tärkeää saada vertaistukeakin.

Pisti silmään, kuinka monet siellä puhuivat niinkuin olisivat yksin olleet tässä "vauvaprojektissa" liikkeellä. Tosin kyllä jokunen siellä myönsikin, että ei se mies tätä niin vakavissaan ota. Ehkä vain luin tekstejä väärin, ehkä siellä halutaankin puhua vain omasta puolesta, minulle vain on tärkeää, että molemmat ovat mukana. Hirveän usein mainitaan, kun ihmiset pariutuvat ja alkavat puhua minän sijasta me-muodossa, että se on jotenkin huono juttu, mutta tämä olisi minusta sellainen asia, jossa olisi hyvä ajatella me-asenteella. Kaikessa muussa olenkin aika pitkälti minä minä-ihminen, ellei oikeasti olla yhdessä jotain tehty.

Jatkanen minä-me-pohdintoja jossain vaiheessa, nyt kutsuu sauna!

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Aamuhetki paras hetki.

Eilen kävin äidin luona ja hän tietysti kyseli missä mennään. Hän alkoi myös kertoa omista synnytyksistään, jotka olivat olleet luvattoman helppoja. Kipuja ei ollut ollenkaan, maha vain muuttui välillä kovaksi. Minun ollessani tulossa hän oli lähtenyt sairaalaan yhdeksän maissa illalla (olivat tulleet linturetkeltä kahdeksan maissa) ja noin vartin yli 10 olin jo syntynyt. Toivon, että tuo kivuttomuus olisi perinnöllistä, mutta ei se taida olla. Harmi. :)

Eilinen meni kärsiessä menkkakivuista. Joko selkä tai maha oli kipeänä. Kävin kyllä kävelemässä ja se auttoikin sen hetken. Illalla otin kotiintultuani Buranan, lämmitin saunan ja sen jälkeen en enää olekaan kipuillut. Saunominen meni kyllä myöhäiseksi, melkein iltayhteentoista, mutta ajattelin, että se ei haittaa, kun naapurissa oli menossa tuparit.

Junassa istuessani alkoi surettamaan se, että isä ei ole näkemässä lapsenlastaan. Hän ehti kyllä olla pappa siskojeni muksuille (eli vaimonsa lapsien pienille), mutta oman sukunsa jatkoa ei nyt päässyt todistamaan. Meidän lapsemme taitaa muutenkin jäädä vaille virallista isoisää, miehen isä ei ole suuremmalti kiinnostunut lapsestaan, eikä hänen elämästään. Joulukortti tänne tulee, mutta minua siinä ei noteerata ollenkaan, vaikka olemme me jopa kerran nähneet ja taatusti tietää meidän avioituneenkin. Taitaa sekin kortti tulla vain tavan vuoksi. Vastapainoksi mummoja tuleekin 3 kappaletta. (Ah uusioperheet.)

torstai 20. elokuuta 2009

Kesäloma takana

Kesäloma tyhjensi aivot lapsettomuusasioilta ja hyvä niin. Kuukauden päästä on jo lääkäriaika ja pitää ryhtyä ostamaan hormoneja. Niitä on pakko ostaa pienemmissä satseissa, yhden kuukauden palkalla en siihen pysty.

Joulukuusta voikin tulla sitten kireä. Ehkä. Ei voi ihan varmasti tietysti sanoa, että miten psyykkinen puoleni reagoi vahvaan hormonilääkitykseen. Oma hormonitoiminta pysäytetään kokonaan sen kierron ajaksi ja tilalle tulee lääkitty kierto.

En edelleenkään ymmärrä, että tässä jotain tapahtuu. Taidan elää niin paljon juuri tässä hetkessä, että en osaa ajatella näitä asioita. Syksyasiat ovat kuitenkin lähteneet liikkeelle, aamut ovat jo koleita, treenit ovat alkaneet kesätauon jälkeen ja töissäkin viimeiset alkavat palata pikkuhiljaa lomilta. Syksy tuo työkuvioihinkin muutoksia, mutta se onkin jo toinen juttu. Toivon vain, että itse jaksan pian alkavan rumban.

Mukava on ollut tuntea, että tukea on kuitenkin saanut. Ystävä on jaksanut kannustaa, ja korjata puheitani; puhun edelleen jos (se lapsi tulee), niinkuin epäilisin yhä asiaa kovasti. Sitkeästi hän jaksaa kuitenkin sanoa, että ajattele kun! Niin realisti/optimisti kuin nykyään olenkin, niin tässä asiassa vanha pessimismi nostelee päätään.

Yksi kaukainen matka on vielä edessä ennen hoitojen kunnolla aloitusta. Afrikka kutsuu! Käyn pikaisesti katsomassa kummityttöäni ja hänen elinympäristöään, kouluja ja eloa köyhässä maassa. Sen jälkeen alkaakin hyvin pian tapahtua! Tässä on taas paljon odotettavaa edessä!