Huomenna..

..alkaa sumuttelu ja oman hormonitoiminnan pysäytys. Kaikenlaista oloa on nyt ollut viime päivinä, sekä hyviä että huonoja. Ajatuksia, joista pitäisi päästä eroon, kun niistä ei ole kuin pahaa mieltä itselle. Maltti olisi valttia, mutta itselläni sitä ei kauheasti ole.

Vähän inhottavasti nyt menee joulun ajalle nämä hormonihommat. Tammikuun 5. alkaa pistoshoidot ja sille päivälle on sitten jo äiti pyytänyt yökylään. Ei tuntunut ymmärtävän, että kun mä joudun aloittamaan itseni pistelyn silloin, niin se olisi kiva tehdä omassa rauhassa omassa kodissa. Mutta tuo nyt ei ole ainoa asia, jota hän ei ymmärrä. Onpa kiva sitten siellä vetäytyä piikityshommiin, joka on vielä vierasta itsellekin, kesken kaiken, varsinkin kun sukulaisia tunkee tuvan täyteen. Ei ole oikein sellainen asia, josta haluaisi huudella. Mikä siinä nyt oli niin vaikeaa, kun ilmoitin, että paras viikonloppu olisi 16.-17.1. Ei ollut taas äidillä malttia odotella meille sopivaa hetkeä. Mistä lienee malttini periytynyt?

Aamuhetki paras hetki.

Eilen kävin äidin luona ja hän tietysti kyseli missä mennään. Hän alkoi myös kertoa omista synnytyksistään, jotka olivat olleet luvattoman helppoja. Kipuja ei ollut ollenkaan, maha vain muuttui välillä kovaksi. Minun ollessani tulossa hän oli lähtenyt sairaalaan yhdeksän maissa illalla (olivat tulleet linturetkeltä kahdeksan maissa) ja noin vartin yli 10 olin jo syntynyt. Toivon, että tuo kivuttomuus olisi perinnöllistä, mutta ei se taida olla. Harmi. :)

Eilinen meni kärsiessä menkkakivuista. Joko selkä tai maha oli kipeänä. Kävin kyllä kävelemässä ja se auttoikin sen hetken. Illalla otin kotiintultuani Buranan, lämmitin saunan ja sen jälkeen en enää olekaan kipuillut. Saunominen meni kyllä myöhäiseksi, melkein iltayhteentoista, mutta ajattelin, että se ei haittaa, kun naapurissa oli menossa tuparit.

Junassa istuessani alkoi surettamaan se, että isä ei ole näkemässä lapsenlastaan. Hän ehti kyllä olla pappa siskojeni muksuille (eli vaimonsa lapsien pienille), mutta oman sukunsa jatkoa ei nyt päässyt todistamaan. Meidän lapsemme taitaa muutenkin jäädä vaille virallista isoisää, miehen isä ei ole suuremmalti kiinnostunut lapsestaan, eikä hänen elämästään. Joulukortti tänne tulee, mutta minua siinä ei noteerata ollenkaan, vaikka olemme me jopa kerran nähneet ja taatusti tietää meidän avioituneenkin. Taitaa sekin kortti tulla vain tavan vuoksi. Vastapainoksi mummoja tuleekin 3 kappaletta. (Ah uusioperheet.)