maanantai 30. toukokuuta 2011

Hyvästit tälle projektille

Tämä projekti on tullut tiensä päähän, ainakin Suomessa. Jatkan elämääni Zimbabwessa, enkä aio (ainakaan kovin paljon) murehtia tulevasta ja miten elämäni siellä asettuu uomiinsa. Rakastan ihmistä siellä, vaikka en tiedä tuoko tulevaisuus meille sen kummempaa. Olemme vain nauttineet toistemme seurasta, fyysisesti ja henkisesti.

Mun "lapsi", raskaus, jonka olen yksin saanut alulle, on uusi alku. Aloitan opintoja Binduran yliopistossa, aion suorittaa Master-tutkinnon omalta alaltani, sen jälkeen aion etsiä ympäristöalan töitä Zimbabwesta. Zim on tuntunut enemmän kodilta kuin Suomi. Asiat, niin suhteelliset kuin tulevaisuuden ratkaisut, ovat tapahtuneet kuin niiden olisi tarkoitettu menevän niin, sekä Zimbabwessa, että täällä Suomessa, jossa nyt olen parisen kk. Ikävä Afrikan aurinkoa on suuri, mutta käytännön asiat vaativat hoitamistaan.

Tämän raskauden aikaansaaminen on myöskin ollut välillä kivuliasta, mutta neuloja en ole tarvinut. Kirvelevät kyyneleet, jotka yllättivät Hararelaisen esikaupungin eucalyptus-metsässä kertoivat, että olen vihdoin löytänyt sen toisen ratkaisun. En ole silti hylännyt ajatusta omasta lapsesta, sen toteutuminen on edelleen yhtä mahdollinen ja mahdoton asia. Katsotaan mihin elämä vie. Asioilla on viime aikoina ollut kummallinen tapa järjestyä itsekseen, vaikka toiset niistä ovatkin kivuliaita, joten nyt koitan uskoa, että tämäkin asia järjestyy jotenkin päin jossain vaiheessa. Olen alkanut uskoa toiveiden voimaan.


Ei kommentteja: