Ultrasaldo

Oon toisaalta pettynyt ja toisaalta tyytyväinen. Nimittäin oikealta puolelta ei löytynyt mitään (tai joku epämääräinen yks rakkula), mutta vasemmalta sensijaan viisi isoa ja muutama pieni. Pettynyt siihen, että oikeakin olisi voinut tuottaa saman saldon, mutta toisaalta tyytyväinen siihen, että vasen sitten pinnisteli oikein ennätyksen. Toivottavasti ovat nyt sitten kypsiä kanssa! Tiistaina alustavasti on punktio, ellei tänään tule puhelua jostain muusta päivästä.

Yön juoksin vessassa ja unet jäivät puoleentoista tuntiin. Nyt koitan saada puuroa pysymään mahassa ja sen jälkeen koittamaan, jos saisi päiväunet torkutettua.

Kunnon annokset.

Tuli taas ajastettavaksi yksi uusi toimenpide eli piikitys. Mun annos on 375 IUI ja kun yhdessä ampullissa on 75 IUI, ni niitä pitää sitten sekotella viis. Yhteen liuokseen voi sekoittaa max. 3 ampullia, joten voin valita pistänkö yhden ison annoksen (jolloin laitan 2 liuosta) vai 2 erässä. Mulle oikeastaan ihan sama, kun en sitä pistämistä pelkää, eikä se muutenkaan ahdista. Jotta tämmöistä askartelua nyt sitten luvassa iltaisin seuraavat pari viikkoa. Suprecur jatkuu samalla annoksella eli sitä ei nyt puoliteta, kuten aiemmin on tehty.

Ainakin on järeet aseet. Kuulin riisuessani, kun hoitaja varmisteli tuota annosmäärää lääkäriltä, että Amerikassa pistävät joskus isompiakin annoksia, mutta sillä ei enää ole sanottavammin merkitystä.

Ainiin ja ultrassa lekuri katteli, että varsinkin vasemmalla puolella on paljon pieniä rakkuloita, joten nyt sitten vaan niitä kasvattelemaan! :)

Punktiouutiset!

Punktio takana ja tuloksena hienot 6 munasolua. Perjantaina sitten aamusta siirtoon. :)

Punktioon meno ei jännittänyt enää yhtään ja tosi rennosti otettiin miehen kanssa molemmat koko homma. Itse punktion hoiti todella mukava ja nopea lääkäri ja pärjäsin ilman extra-annoksia kipulääkettä. Neula nyt vähän kirpaisi kummallakin puolella, mutta muuten itse toimenpide ei todellakaan ollut mitenkään kivulias. Parisen tuntia siinä sitten lepäiltiin, kevyesti torkahtelin kahteen otteeseen, mutta jo vajaa 3 tuntia operaatiosta päästiin pois. Kipuja ei ole ollut ollenkaan, ja en enää edes meinaa muistaa missä aamulla olen ollut. Varovainen pitää tietysti nyt vielä muutama päivä olla. Viimeksi jouduin ottamaan myöhemmin 2 kipulääkettä, nyt ei todellakaan ole tarvetta. Great. :)

Mietin jo tässä, että lähdenkö sittenkin vielä luennolle tänään, mutta väsymys on kuitenkin aika kova, niin voi olla ettei ole järkeä lähteä sinne nuokkumaan. Eilisen perusteella voin sanoa, että tämä luennoitsija on hivenen unettava, vaikka aihe onkin kiinnostava ja sitä jaksaa kuunnella, joten ei liene viisasta mennä sinne. Mutta katsotaan! Aina voin painua parvekkeelle tenttikirjojen kanssa ja tuleepahan varmemmin levättyä.

Punktio

Yöllä valmistauduin keinotekoiseen ovulaatioon näkemällä seksiunia ja pussailemalla kaikkia. Tyypillistä. Aamulla hiljaisuuden vallitessa matkasimme bussilla Naistenklinikalle. Pääsin samantein petiin ihanissa sairaalavaatteissa ja mies kävi hoitamassa omat hommansa. Esilääkitys tehosi nopeasti ja itse toimenpidekin meni rennosti lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Oon vaan puhua pälpättäny niin, että en ole edes seurannut mitä tapahtuu ja kerran pyysin lisää kipulääkettä. Ei ollut kuitenkaan äärettömän kivulias ja 3 munasolua sieltä sitten saatiin kerättyä. 1 bonus siis perjantain ultran jälkeen.

Päästiin takas huoneeseen ja vissiin torkuin hetken. Sitten pitikin pyytää yksi särkylääke, kun alkoi olla aika kipeä olo. Yhdeltä päästiin lähtemään kotiin, kun olin saanut syötyä ja käytyä vessassa. Kurkku on edelleen tosi kuiva, samoin kädet, joten meinasi olla vaikea saada sitä leipää alas.

Nyt olen ehtinyt jo nukkuakin reilu pari tuntia. Maha kipuilee yhä vähän, mutta ei niin paljon, että pitäisi särkylääkettä ottaa. Pakkasessa odottaa nougat-jäätelö ja eiliseltä on keittoa.

Keskiviikkona on sitten siirto, jos joku noista kolmesta nyt sitten hedelmöittyisi. Huomisen pelkään, että tuleeko puhelua ettei ole mitään siirrettävää. On tää helppoo.. Onneksi on ihana tukijoukko takana.

Lääkärissä.

Torstaina käytiin yhdessä siellä hormonilääkärillä. Reissussa ei oikein mitään uutta selvinnyt, osasin jo IVF-hoidon kuviot, mutta nyt on nimet paperissa, että annamme luvan käyttää sukusolujamme tähän hoitoon jne. Odotin, että olisin saanut hormonireseptejä jo mukaan, mutta en saanutkaan. Pitänee soitella sinne ja varmistella miten niiden kanssa nyt on. Marraskuussa olisi sitten menkkojen alettua tarkoitus aloittaa sumuttelut. Siihenhän ei lopulta olekaan enää hirmu pitkä aika! Reissuunkaan ei ole enää kuin 6 viikkoa!

Mies vähän kriiseili edellisenä iltana tästä lapsenhankinnasta, mutta saatiin juteltua asiasta ja asiat selkenivät sielläkin päässä. Tai ainakin tuntuivat helpottavan. Kyllähän sitä itsekin välillä ahdistuu, mutta ohitse ne tunteet menevät. Enemmän ihmettelisin, jos mitään tunteita ei tähän asiaan liittyisi. Ei nää oo mitään helppoja juttuja.

Tiedän olevani herkkä tässä asiassa, mutta tuntuu kyllä pahalta, kun saa joskus kuulla joistain asioista, että et voi sitä ymmärtää, kun olet lapseton. Äidiltänikin olen saanut kuulla kommentin, että sen voi ymmärtää vasta, kun on itsellä lapsia. Mikä tekee siitä lapsesta semmoisen, että vasta sen saatuaan voi ymmärtää tiettyjä asioita? Ei se lapsi mitään salatiedettä kuitenkaan ole, joka aukenee vasta, kun oma on sylissä. Jotkut ihmiset osaavat kyllä ajatellakin.

Forumeja

Sunnuntaina erehdyin muutamalle keskusteluforumille lukemaan IVF-hoidoista. Ei olis kannattanut. Niin moni asia siellä rupesi ärsyttämään.

Onneksi asiat ovat omassa päässä rauhoittuneet, eikä ihan koko ajan tarvitse pyörittää mitään hoitosuunnitelmia päässä. Ennen kuin selvisi mikä meillä mättää, olin kyllä tasaisin väliajoin maassa raskautumattomuuden takia, mutta nyt olen rauhoittunut, kun tiedän, että asialle vihdoin tapahtuu jotain. Asiat etenevät pikkuhiljaa ja toivoa on enemmän kuin ikinä tähän mennessä.

Nimiä olen jo vähän koittanut miettiä ja painaa päähän. Aikaahan on. Vähän olen jo miettinyt makuuhuoneen uudelleenjärjestelyä ja muita käytännön juttuja. Samoin koko IVF-kuvio alkaa olla päässä aika selkeänä. En silti ajatellut palata noille forumeille lukemaan vauhkojen naishenkilöiden vuodatuksia. Toki täydellisesti ymmärrän tämän vauhkoamisen, mutta itse en vain nyt jaksa sitä. Ja onhan se tärkeää saada vertaistukeakin.

Pisti silmään, kuinka monet siellä puhuivat niinkuin olisivat yksin olleet tässä "vauvaprojektissa" liikkeellä. Tosin kyllä jokunen siellä myönsikin, että ei se mies tätä niin vakavissaan ota. Ehkä vain luin tekstejä väärin, ehkä siellä halutaankin puhua vain omasta puolesta, minulle vain on tärkeää, että molemmat ovat mukana. Hirveän usein mainitaan, kun ihmiset pariutuvat ja alkavat puhua minän sijasta me-muodossa, että se on jotenkin huono juttu, mutta tämä olisi minusta sellainen asia, jossa olisi hyvä ajatella me-asenteella. Kaikessa muussa olenkin aika pitkälti minä minä-ihminen, ellei oikeasti olla yhdessä jotain tehty.

Jatkanen minä-me-pohdintoja jossain vaiheessa, nyt kutsuu sauna!