Jos ei muuta hulluutta..

..niin kävin suorittamassa ensimmäisen liikunnallisen suorituksen sitten joulukuun hoitojen aloituksen. 5,4 km meni juosten turhan leppoisasti, mutta ei kai sitä voi hurjalla suorituksella aloittaa. Pääasia, että olo on hyvä. Ainakin sai ajatukset hetkeksi muualle, kun ihan aamusta meinasi piilarit saada luonnollista kosteutusta.

Liikunnasta voinemme siis päätellä, että kivut ovat ohi tältä erää.

Greetings from hell..

Olin melkein jo ehtinyt unohtaa kuinka kamalat menkat ovat punktion jälkeen. 600 Burana ei näytä paljon pelittävän, selkä tulessa ja maha kramppaa.

Mut positiivista: en joudu karenssille ja tulen saamaan liitosta rahaa! Hyväksyivät mun opinnot sivutoimisiksi ja työstä eroamisellekin oli hyväksyttävä syy! Jihuu! Jospa tää tästä taas.

Väsyttää.

Työvoimaviranomaisten kanssa tulee tietysti aina ongelmia. Hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan-asenne tipautti eilen ja kovaa. Tutkitaan-vaiheen jälkeinen puhelu (n. 5 min edellisestä) helpotti vähän ja vaaditut asiakirjat hommattuani toivon niiden pelastavan tilanteelta. On aika reilua, että itse maksamiensa SIVUtoimisten opintojen takia, joita vain heidän laskujensa mukaan olisi 2 op liikaa, ei luettaisi työttömäksi eikä näin ollen oikeutetuksi liiton rahoille. Ei myöskään opintotuelle. Eikö lakia voitaisi muuttaa niin, että esimerkiksi avoimessa sivutoimisesti opiskeleva ei saisi kieltäytyä tarjotusta työstä vedoten opintoihin, eikä vain kytätä tuleeko kuukaudessa liikaa opintopisteitä? Pitäisi siis mieluumin heidän mielestään maata kotona. Itse ainakin opiskelen kyseistä opintokokonaisuutta saadakseni joskus siihen liittyvää työtä ja pystyn kyllä menemään töihinkin, jos semmoista minulle eteen tulee, opinnoista huolimatta. "Muttakun meillä on tämä laki, että kuukaudessa saa opiskella vain 3 op, jos se on enemmän, niin se on päätoimista opiskelua." Bullshit.

No, se siitä. Joka päivä, jatkuvasti, tulee muistutusta siitä, kuinka epäonnistunut yksilö olet lisääntymisen saralla. Kyyneleet kirpoavat silmäkulmaan yksittäisestä sanasta luennolla, junassa raivokohtauksen saanutta uhmaikäistä kuunnellessa, jonkun puolitutun yllättävän rantapallon ilmestymisestä mahan seudulle ja eniten ehkä niissä tilanteissa, joissa vanhempi ei tunnu arvostavan lastaan. Tupakoidaan lapsen vaunun tai rattaiden vieressä, puhalletaan savua silmille, huudetaan omaa väsymystään lapselle jne. Kuinka paljon on vanhempia, jotka eivät edes pysty huolehtimaan lapsistaan ja sinä, joka pystyisit, et niitä saa? Eihän se tunnu kivalta, mutta tasan eivät mene nallekarkit. Miten vaikea on joskus hokea itselleen, että sinulla on kaikki hyvin, on ruokaa, katto pään päällä, ihana aviopuoliso ja varaa jopa luksukseen välillä, joten mitä sitten jos se yksi vain puuttuu? Se yksi vain tuntuu olevan se maailman tärkein asia, ja niinhän sen oikeasti pitäisi ollakin. Sen puuttuminen voi musertaa alle kaiken sen muun, joka on hyvin.

Yllätin itseni eilen tuijottamasta hymyillen suomalaista naista, jolla oli 2 pientä aasialaiset piirteet omaavaa lasta. Mietin, oliko hänen miehensä jostain päin Aasiaa, vai oliko lapset adoptoitu. Aloin miettiä, että entäs jos sittenkin lähtisi adoptioprosessiin mukaan? Se veisi hirveästi aikaa ja rahaa ja tietysti miehenkin pitäisi siihen sitten lähteä mukaan, mutta ne, jotka minut tuntevat, sanoisivat varmasti, että se olisi todella minun juttuni.

Mutta katsotaan nyt ensin tämä prosessi loppuun. Eihän tässä vielä olla edes loppusuoralla, vaikka ICSI onkin jo loppupäässä lapsettomuushoitoja. Meillä vain ei niitä "miedompia" edes tehty, joten siksi tämä tuntuu vielä aika alulta. Ikää vain alkaa, omasta mielestäni ainakin, olla jo liikaa. En ole vielä päässyt selvyyteen itseni kanssa, onko 40-vuotias jo liian vanha tulemaan ensi kertaa äidiksi. Sitä nimittäin varmasti olisin, jos adoptioprosessi pistettäisiin käyntiin..

Moni sanoo, että olen vielä nuori, mutta itsestäni ei siltä tunnu. Ehkä kova elämänkouluni on saanut elämäni tuntumaan pidemmältä, kuin mitä se fyysisesti tähän asti on ollut. Vuosia on hukkunut välistäkin. Minulla on vielä töitä siinä ajattelumallissa, jota olen itselläni pitänyt, että lapset olisi hyvä saada nuorena, alle 30-vuotiaana. Ei aikaa voi kääntää taaksepäinkään, harmi kyllä.

How to hate yourself..

On todella vaikeata hyväksyä oma fyysinen olemuksensa, jonka hormonit ovat kätevästi turvottaneet, kun sisällä vartalosi pettää sinut. Maha on turvonnut, kuin kiusallaan, pieneksi ja välillä vähemmän pieneksi rantapalloksi, siihen, johon on ollut pyrkimys, mutta johon ei kuitenkaan näytä mitenkään pääsevän. Tissit ovat todella kipeät vain odottaakseen kohta hyökkäävää menkkakipua. Selkä jo oireilee.. Kiitos taas kaikesta tästä!

Olen alkanut inhota taas heräämistä.

Päivän opetus.

Älä ikinä, ikinä käy facebookissa katsomassa mitä jollekin vanhalle koulukaverille kuuluu! Se voi kääntää puukkoa sisuksissasi todella kipeästi. Sensijaan siirrä hänet ignore-osastoon siitä lähtien.

Krääh.

Oon ehkä saanu jotenkin tilanteen jo hyväksyttyä. Ärsyttävintä on se, että kaikki piikit ja kivut olivat turhia. Rahanmenoa ei nyt viitsi edes laskea, kun maksukatto oli lääkkeiden osalta täynnä. Joku alitajunta oli tuumannu, et ostetaan Luget sit vasta pe ja eihän niitä sitten tarvinut edes ostaa. Viimeksi ostin ne samalla kuin Pregnylin.

Maanantaina verikokeisiin. Tutkivat onko jossain kromosomissa translokaatiota, jos se aiheuttaa tän. Äh. Jos ei, niin sit kokeillaan vielä kierros Menopurilla. Sekin tosin sitten vasta syksyllä, koska kesätauot ja muut ihanat asiat tässä välissä. (Inhoon sitä, että joutuu oottamaan aina vaan ja sit on vielä jotain typeriä kesätaukoja ja joulutaukoja).

Vuosi sitten ajattelin, että tästä kesästä tulee helteinen, koska mulla ois yks maha kasvatettavana. Nyt ajattelen ihan samaa tulevasta kesästä. Fffft.

Miten pettynyt sitä taas on ollut itseensä ja tuntuu, että kaikki muut ajattelevat sun olevan epäonnistunut yksilö. Luulen, että se loistaa kilometrin päähän ja ei tee mieli edes ihmisten ilmoille. Jokaista pallomahaa tekis mieli potkaista (ei sillä, että se ois tän mahan omistajan vika, että hän on raskaana, vaan se, että pallomahan näkeminen tekee vaan ihan hemmetin kipeää.) Nyt niitä rantapalloja on tuntunut olevan ihan hirvittävästi liikkeellä! Niitä, jotka ovat saaneet sen alulle, kun meillä epäonnistui ensimmäinen hoito. Thanks World! Olishan se ollu ihan liikaa pyydetty, että joku asia ois voinu sujuu helposti!!

Onko tää nyt niin, että syy on sekä miehessä, että naisessa? Huraa... No, kun ei olla tarpeeks tässä odoteltu, niin odotellaan seuraavaks pari kk niitä verikokeiden tuloksia. Katselin tuossa toissailtana vähän jo asiaa luovutetuista munasoluista/alkioista ja adoptiosta. Viimeksimainittu ahdistaa jo pitkän odotusaikansa, kalliin hintansa ja mun pitkän masennuskauden takia. En jaksais millään ruveta puimaan jälkimmäistä läpi enää. Mut askel kerrallaan, ei ehkä kande vielä siirtyä noihin.

(Ps. Kyllä sitä on kokenut tosi paljon kiukkua lapsellisia lapsettomia kohtaan. Itse ei ole saanut sitä ensimmäistäkään, joten ei osaa suhtautua sellaiseen, jolla jo lapsi on, mutta se lapsettomuus kohdistuu lapselle sisaruksen saamiseen. Toisilla ei ole sitä ainuttakaan ja miksei osata sitten nauttia siitä, että edes se yksi on saatu alulle ja ulos asti. Ehkä joskus ymmärrän tämän, mutta just nyt en. Anteeksi heille siis. Anteeksi, että se tekee niin kipeää minulle juuri nyt.)

Ei mitään..

siirrettävää.. Vain passitus kromosomitutkimuksiin.

Punktiouutiset!

Punktio takana ja tuloksena hienot 6 munasolua. Perjantaina sitten aamusta siirtoon. :)

Punktioon meno ei jännittänyt enää yhtään ja tosi rennosti otettiin miehen kanssa molemmat koko homma. Itse punktion hoiti todella mukava ja nopea lääkäri ja pärjäsin ilman extra-annoksia kipulääkettä. Neula nyt vähän kirpaisi kummallakin puolella, mutta muuten itse toimenpide ei todellakaan ollut mitenkään kivulias. Parisen tuntia siinä sitten lepäiltiin, kevyesti torkahtelin kahteen otteeseen, mutta jo vajaa 3 tuntia operaatiosta päästiin pois. Kipuja ei ole ollut ollenkaan, ja en enää edes meinaa muistaa missä aamulla olen ollut. Varovainen pitää tietysti nyt vielä muutama päivä olla. Viimeksi jouduin ottamaan myöhemmin 2 kipulääkettä, nyt ei todellakaan ole tarvetta. Great. :)

Mietin jo tässä, että lähdenkö sittenkin vielä luennolle tänään, mutta väsymys on kuitenkin aika kova, niin voi olla ettei ole järkeä lähteä sinne nuokkumaan. Eilisen perusteella voin sanoa, että tämä luennoitsija on hivenen unettava, vaikka aihe onkin kiinnostava ja sitä jaksaa kuunnella, joten ei liene viisasta mennä sinne. Mutta katsotaan! Aina voin painua parvekkeelle tenttikirjojen kanssa ja tuleepahan varmemmin levättyä.

Hormoniton päivä.

Nyt on menossa tämmöinen välipäivä hormonien osalta. Eilen lykkäsin Pregnylin mahanahasta läpi ja nyt sitten kypsytetään munasatoa. Nää kaikki pistelyt sun muut on kyllä nyt tällä toisella kierroksella menny tosi vähällä huomiolla, kun on muussa elämässä ollut niin paljon tapahtumia.

Eilen olin ensimmäisellä luennolla yliopistolla ja täytyy sanoa, että on kyllä niin mun juttu! Jaksoin kuunnella koko 2½ tuntia, kirjoittaa ylös pohdittavia kysymyksiä luentopäiväkirjaa varten ja vastailin luennoitsijan kysymyksiin, tein itse kysymyksiä jne. Missä se entinen syrjäänvetäytyvä opiskelija? Jouduin jopa vähän hillitsemään itseäni, etten koko ajan olisi jotain kommentoimassa. :D Olen jopa aloittanut jo kahta tenttikirjaa. Muumit sekaisin tässä laaksossa kyllä nyt. Ei se mitään. Jospa piinaviikot sitten menisivät nopeammin, kun on mieleistä tekemistä ja ajateltavaa. Sikälimikäli tässä niihin asti päästään. ;) Pieni pessimisti pitää aina olla, vaikka nyt on kyllä senverran hyvät tsäänssit.

Huomenna punktioon. Enpä ole edes sitä ehtinyt jännittää. :D

Jihuu!

Kokonaiset 6 kappaletta oli siellä jo hienosti odottamassa ja muutama pienempikin! Saa nähdä ehtivätkö ne pienet vielä keskiviikoksi. Punktiopäiväksi tuli siis keskiviikko ja se passaa paremmin kuin hyvin. Pääsen kurssien aloitusluennoille ma ja ti.

Viimeinen työpäiväkin oli ja meni. Taisivat ne tykätä miusta, kun sain 2 korttia, 2 sisu-pastillirasiaa, pandan suklaakuorrutettuja omena-mansikkapaloja, lahjakortin käsihoitoon ja 20 euron lahjakortin the Body Shopiin. Ja sain vielä viimeiseksi näyttää kynteni omalla osastolla, ihan vaan kiusaksi. ;)

Tukalaa.

Eh. Alkaa olla vähän tukala olo tuolla alamahassa ja oloa ei mitenkään paranna alkanut flunssa. Korvia ja kurkkua särkee, niska on ihan jumissa ja silmiä kääntäessä sähköiskut paukkuu päässä. Hyvä meno.

Huomenna onkin onneksi lepopäivä ja sitten koittaa tuomiopäivä! En uskalla sanoa mitään arvioita kypsyvien munasolujen määrästä, kun viimeksi luulin niin väärin. Olo on kyllä ihan erilainen, mutta silti en lottoa mitään.

Nyt voisikin ottaa veikkauksia vastaan! :D Viimeksi oli se 3 munasolua, ultrassa tosin näkyi vain 2. Katsotaan kuka osuu lähimmäksi ja samalla voin vakoilla lukeeko tätä kukaan. ;)

300 iui.

Kävin aamulla verikokeissa ja tulokset tulivat kolmen maissa. Jatketaan perjantaihin edelleen 300 iui päivässä. Eipä niitä tuntemuksia ole sen enempää nyt tullut, mutta turvottaa kyllä tehokkaasti.

Henkisesti olen jaksanut ihan ok. Tosin olen vältellyt parhaani mukaan (ja se ei ole helppoa) raskaus- ja äitiysasioita, koska reikäisen mahanahan kanssa ne eivät tunnu kovin kivalta. Kyllä tuo hormonisatsi tuntuu siis siihen vaikuttavan.

Loppuviikon lämpöaaltoa odotellessa.

Kipeä päivä.

Tämä päivä ainakin tällä kertaa teki aika kipeää.. Ei vähiten neulan puhkaistessa mahanahan jo kuudennen kerran.

Mutta eilen oli kiva riehuu siskojen muksujen kanssa.

Lämpöä ja loppuviikkoa odotellessa. Perjantaina on aamulla ultra ja viimeinen työpäivä. Toivottavasti ultran tulos olisi hieman parempi kuin edellisellä kerralla, koska päivästä tulee muutenkin vaikea. Huomenaamulla olisi könyttävä klo 7.30 verikokeisiin. Unille siis!

Piikkiä nahkaan!

Elämä on ollut niin hektistä, etten ole yhtään ehtinyt edes ajatella tätä hoitorumbaa. Hyvä juttu, onpahan mennyt aika nopeasti!

Tänään läsähtää eka piikki mahanahkaan ja tupla-annoksella edelliseen verrattuna. Huhhei! Olin tosi positiivisella mielelläkin tänään lääkärin luona, joten toivon tämän positiivisen tuulen pysyvän loppuun asti.

Töitä 1½ viikkoa jäljellä. Vähiin käy ennenkuin loppuu! Toivottavasti asiat alkavat oikeasti nyt mennä oikeille urille. Tuntuu ainakin hyvältä, vaikka toki myös vähän surettaa ja tulevakin ihan vähän jännittää ja pelottaa.