Krääh.

Oon ehkä saanu jotenkin tilanteen jo hyväksyttyä. Ärsyttävintä on se, että kaikki piikit ja kivut olivat turhia. Rahanmenoa ei nyt viitsi edes laskea, kun maksukatto oli lääkkeiden osalta täynnä. Joku alitajunta oli tuumannu, et ostetaan Luget sit vasta pe ja eihän niitä sitten tarvinut edes ostaa. Viimeksi ostin ne samalla kuin Pregnylin.

Maanantaina verikokeisiin. Tutkivat onko jossain kromosomissa translokaatiota, jos se aiheuttaa tän. Äh. Jos ei, niin sit kokeillaan vielä kierros Menopurilla. Sekin tosin sitten vasta syksyllä, koska kesätauot ja muut ihanat asiat tässä välissä. (Inhoon sitä, että joutuu oottamaan aina vaan ja sit on vielä jotain typeriä kesätaukoja ja joulutaukoja).

Vuosi sitten ajattelin, että tästä kesästä tulee helteinen, koska mulla ois yks maha kasvatettavana. Nyt ajattelen ihan samaa tulevasta kesästä. Fffft.

Miten pettynyt sitä taas on ollut itseensä ja tuntuu, että kaikki muut ajattelevat sun olevan epäonnistunut yksilö. Luulen, että se loistaa kilometrin päähän ja ei tee mieli edes ihmisten ilmoille. Jokaista pallomahaa tekis mieli potkaista (ei sillä, että se ois tän mahan omistajan vika, että hän on raskaana, vaan se, että pallomahan näkeminen tekee vaan ihan hemmetin kipeää.) Nyt niitä rantapalloja on tuntunut olevan ihan hirvittävästi liikkeellä! Niitä, jotka ovat saaneet sen alulle, kun meillä epäonnistui ensimmäinen hoito. Thanks World! Olishan se ollu ihan liikaa pyydetty, että joku asia ois voinu sujuu helposti!!

Onko tää nyt niin, että syy on sekä miehessä, että naisessa? Huraa... No, kun ei olla tarpeeks tässä odoteltu, niin odotellaan seuraavaks pari kk niitä verikokeiden tuloksia. Katselin tuossa toissailtana vähän jo asiaa luovutetuista munasoluista/alkioista ja adoptiosta. Viimeksimainittu ahdistaa jo pitkän odotusaikansa, kalliin hintansa ja mun pitkän masennuskauden takia. En jaksais millään ruveta puimaan jälkimmäistä läpi enää. Mut askel kerrallaan, ei ehkä kande vielä siirtyä noihin.

(Ps. Kyllä sitä on kokenut tosi paljon kiukkua lapsellisia lapsettomia kohtaan. Itse ei ole saanut sitä ensimmäistäkään, joten ei osaa suhtautua sellaiseen, jolla jo lapsi on, mutta se lapsettomuus kohdistuu lapselle sisaruksen saamiseen. Toisilla ei ole sitä ainuttakaan ja miksei osata sitten nauttia siitä, että edes se yksi on saatu alulle ja ulos asti. Ehkä joskus ymmärrän tämän, mutta just nyt en. Anteeksi heille siis. Anteeksi, että se tekee niin kipeää minulle juuri nyt.)