Uutisen kuultuani ensimmäinen ajatus oli kyllä, että en jaksaisi enää edes hengittää, viekää minut pois täältä kärsimästä. Päivä alkoi kuitenkin jossain vaiheessa muotoutua uusiin uomiin, ystävä raahasi kahvilaan ja meillä oli hauskaa. Iltaa kohti olo oli oikeastaan täysin päinvastainen aamuun verrattuna.
Välillä jokin pistää sydämessä ja yrittää vikistä, että sinun pitäisi olla ihan surun murtama, et saa nauttia elämästä, kun palasia siitä murtuu pikkuhiljaa pois. Mutta miksi en saisi iloita, miksi en saisi silti olla onnellinen? Hetki on saatava olla ilman surua jostain, jota ei ole edes saanut. Minun ei tarvitse näyttää muille murtumistani, eiväthän he edes tiedä mitä olen menettänyt. Tutut ovat tietysti asia erikseen, mutta he osaavat onneksi olla ymmärtäväisiä. Ja miksi välittää tuntemattomista? Kaupassa vastaantulevista onnellisista perheistä? He saavat olla onnellisia ja minä saan olla onnellinen, omalla tavallani, vaikka siihen tunteeseen olisi ilmestynyt säröjä. Kukaan ei vaadi minulta suruaikaa, se olen minä itse, jos joku.
Tätä tunteiden vuoristorataa on ajettu koko vuosi ja nyt on aika hypätä siitä pois. En vielä tiedä tulenko kirjoittamaan lopputalvena tänne mitään, mutta jokatapauksessa jossain muodossa palaan asiaan, kun Suomessa on jo kevät.
4 kommenttia:
Tuo onnen ja helpotuksen tunne on varmasti merkki siitä, että nyt riitti tätä lajia toistaiseksi! Eikä todellakaan ihme... Hoidot ovat oikeasti hirveän raskaita ja epäonniset hoidot ovat kaiken hirveyden huippu. Olet mennyt viime kuukausien aikana sellaisen mankelin läpi, että tarvitset nyt ihan aidosti kunnon loman koko aiheesta. Elämässä on pakko olla muutakin kuin lapsen saaminen ! Olen ollut aina tätä mieltä, eikä oma raskaus ole muuttanut ajattelua mihinkään. Ollaan kuitenkin täällä vain kerran (taikka riippuu vähän uskonnosta!), eikä elämä ole mistään kotoisin, ellei nauti siitä ja sen monista mahdollisuuksista. Hoitojen aikana on melkein mahdoton nauttia, kun kaikki ajatukset kiertää yhden asian ympärillä - mutta jos hoidoista pitää tauon, niin...! :-).
Kirjoittelethan jossakin vaiheessa (vaikka yksärillä jossei muuten) - muuten huolestun! :-)
Tuuli, lupaan laittaa sulle sähköpostia aina silloin tällöin, kun määränpäässä on sähköt ja netti toimii. :D Se ei ole aina niin taattua. Ihan vaan vaikka muitakin kuulumisia tuolta pallon toiselta puolelta, jossei muuta. :)
Kiva! :D Melkein muuten käy kateeksi tuo suuri seikkailu, mikä sulla on suunnitteilla :-). Mulla oli sellainen varasuunnitelma, että jos hoito ei onnistu, niin lähden Tiibetiin vaeltamaan ja tutkailemaan Himalajaa pariksi kuukaudeksi. Oli jo kartat yms. hommat valmiina! No, nyt jäi se reissu kokematta toistaiseksi, ja kuka tietää miten pitkäksi aikaa. Vähän kaduttaa (taikka siis paljonkin....), kun ei tullut mentyä aiemmin. No, sulla on nyt mahdollisuus seikkailuihin meidän molempien puolesta, joten toivottelen sulle ihania matkaelämyksiä! :-)
Oivoi, tuokin kuulostaisi kyllä hyvältä reissulta. Pitäisiköhän ottaa Tiibet ja lähiseutu seuraavaksi varasuunnitelmaksi. :D
Ilmottelen sulle sitten mun reissublogin osoitteen, niin pääset sitäkin sitten seuraamaan. Nauti sä nyt siellä raskaudesta, joka taas mulla tuntuu olevan tavoittamattomissa. :)
Lähetä kommentti