Oho!

Jäin kiinni ihastelemasta söpöä vauvan pussilakanasettiä sekä tummapuista pinnasänkyä! Ei ehkä ihan vielä tämän päivän juttu.. Mut!

Forumeja

Sunnuntaina erehdyin muutamalle keskusteluforumille lukemaan IVF-hoidoista. Ei olis kannattanut. Niin moni asia siellä rupesi ärsyttämään.

Onneksi asiat ovat omassa päässä rauhoittuneet, eikä ihan koko ajan tarvitse pyörittää mitään hoitosuunnitelmia päässä. Ennen kuin selvisi mikä meillä mättää, olin kyllä tasaisin väliajoin maassa raskautumattomuuden takia, mutta nyt olen rauhoittunut, kun tiedän, että asialle vihdoin tapahtuu jotain. Asiat etenevät pikkuhiljaa ja toivoa on enemmän kuin ikinä tähän mennessä.

Nimiä olen jo vähän koittanut miettiä ja painaa päähän. Aikaahan on. Vähän olen jo miettinyt makuuhuoneen uudelleenjärjestelyä ja muita käytännön juttuja. Samoin koko IVF-kuvio alkaa olla päässä aika selkeänä. En silti ajatellut palata noille forumeille lukemaan vauhkojen naishenkilöiden vuodatuksia. Toki täydellisesti ymmärrän tämän vauhkoamisen, mutta itse en vain nyt jaksa sitä. Ja onhan se tärkeää saada vertaistukeakin.

Pisti silmään, kuinka monet siellä puhuivat niinkuin olisivat yksin olleet tässä "vauvaprojektissa" liikkeellä. Tosin kyllä jokunen siellä myönsikin, että ei se mies tätä niin vakavissaan ota. Ehkä vain luin tekstejä väärin, ehkä siellä halutaankin puhua vain omasta puolesta, minulle vain on tärkeää, että molemmat ovat mukana. Hirveän usein mainitaan, kun ihmiset pariutuvat ja alkavat puhua minän sijasta me-muodossa, että se on jotenkin huono juttu, mutta tämä olisi minusta sellainen asia, jossa olisi hyvä ajatella me-asenteella. Kaikessa muussa olenkin aika pitkälti minä minä-ihminen, ellei oikeasti olla yhdessä jotain tehty.

Jatkanen minä-me-pohdintoja jossain vaiheessa, nyt kutsuu sauna!

Aamuhetki paras hetki.

Eilen kävin äidin luona ja hän tietysti kyseli missä mennään. Hän alkoi myös kertoa omista synnytyksistään, jotka olivat olleet luvattoman helppoja. Kipuja ei ollut ollenkaan, maha vain muuttui välillä kovaksi. Minun ollessani tulossa hän oli lähtenyt sairaalaan yhdeksän maissa illalla (olivat tulleet linturetkeltä kahdeksan maissa) ja noin vartin yli 10 olin jo syntynyt. Toivon, että tuo kivuttomuus olisi perinnöllistä, mutta ei se taida olla. Harmi. :)

Eilinen meni kärsiessä menkkakivuista. Joko selkä tai maha oli kipeänä. Kävin kyllä kävelemässä ja se auttoikin sen hetken. Illalla otin kotiintultuani Buranan, lämmitin saunan ja sen jälkeen en enää olekaan kipuillut. Saunominen meni kyllä myöhäiseksi, melkein iltayhteentoista, mutta ajattelin, että se ei haittaa, kun naapurissa oli menossa tuparit.

Junassa istuessani alkoi surettamaan se, että isä ei ole näkemässä lapsenlastaan. Hän ehti kyllä olla pappa siskojeni muksuille (eli vaimonsa lapsien pienille), mutta oman sukunsa jatkoa ei nyt päässyt todistamaan. Meidän lapsemme taitaa muutenkin jäädä vaille virallista isoisää, miehen isä ei ole suuremmalti kiinnostunut lapsestaan, eikä hänen elämästään. Joulukortti tänne tulee, mutta minua siinä ei noteerata ollenkaan, vaikka olemme me jopa kerran nähneet ja taatusti tietää meidän avioituneenkin. Taitaa sekin kortti tulla vain tavan vuoksi. Vastapainoksi mummoja tuleekin 3 kappaletta. (Ah uusioperheet.)

Kesäloma takana

Kesäloma tyhjensi aivot lapsettomuusasioilta ja hyvä niin. Kuukauden päästä on jo lääkäriaika ja pitää ryhtyä ostamaan hormoneja. Niitä on pakko ostaa pienemmissä satseissa, yhden kuukauden palkalla en siihen pysty.

Joulukuusta voikin tulla sitten kireä. Ehkä. Ei voi ihan varmasti tietysti sanoa, että miten psyykkinen puoleni reagoi vahvaan hormonilääkitykseen. Oma hormonitoiminta pysäytetään kokonaan sen kierron ajaksi ja tilalle tulee lääkitty kierto.

En edelleenkään ymmärrä, että tässä jotain tapahtuu. Taidan elää niin paljon juuri tässä hetkessä, että en osaa ajatella näitä asioita. Syksyasiat ovat kuitenkin lähteneet liikkeelle, aamut ovat jo koleita, treenit ovat alkaneet kesätauon jälkeen ja töissäkin viimeiset alkavat palata pikkuhiljaa lomilta. Syksy tuo työkuvioihinkin muutoksia, mutta se onkin jo toinen juttu. Toivon vain, että itse jaksan pian alkavan rumban.

Mukava on ollut tuntea, että tukea on kuitenkin saanut. Ystävä on jaksanut kannustaa, ja korjata puheitani; puhun edelleen jos (se lapsi tulee), niinkuin epäilisin yhä asiaa kovasti. Sitkeästi hän jaksaa kuitenkin sanoa, että ajattele kun! Niin realisti/optimisti kuin nykyään olenkin, niin tässä asiassa vanha pessimismi nostelee päätään.

Yksi kaukainen matka on vielä edessä ennen hoitojen kunnolla aloitusta. Afrikka kutsuu! Käyn pikaisesti katsomassa kummityttöäni ja hänen elinympäristöään, kouluja ja eloa köyhässä maassa. Sen jälkeen alkaakin hyvin pian tapahtua! Tässä on taas paljon odotettavaa edessä!

Toinen hääpäivä

Käytiin tänään Lagunassa syömässä hyvin, koska eilen oli toinen hääpäivämme. Mies lähti jo omille teilleen, mutta jäin äsken parvekkeelle miettimään, hiljainen sunnuntaihetki auringon lämmössä. Mietin, miltä se tuntuu, kun saan kuulla olevani raskaana. En pysty edes kuvittelemaan reaktiotani sitten, tällä hetkellä sain vain itkureaktion sitä ajatellessani. Tästä on paisunut niin iso asia, että en oikeasti voi edes sanoa miltä se sitten tuntuisi.

Toisaalta myös surettaa se, että tämä asia ei voinut mennä luonnollisesti omalla painollaan. Se surutyö pitää nyt vissiin käydä vielä läpi. Itse en ainakaan osaa ottaa näitä asioita niin lungisti, että voisi olla ajattelematta mitään, tosin en usko, että kovin moni muukaan tätä läpikäyvä. Pitääkö olla tämmöinen tunteella käyvä? :D

Tämä "odotusaika" on ollut ja tulee olemaan aika pitkä ihan fyysisestikin. Nyt ei enää ensin odoteta, että saadaan plussa tai päätetään vain jättää ehkäisy pois ja lapsi saa tulla jos haluaa. Itse ainakin on ehtinyt jo paljon miettiä lapsenkasvatusta. Tietenkään en sano, etteikö normaalisti lapsen saavat miettisi näitä samalla lailla etukäteen, heillä tosin sitten jää se yksi prosessi kokonaan pois.

Äh, ehkä tätä pitäisi vielä vähän jäsentää lisää, kun en osaa ilmaista asiaa niinkuin haluaisin.

Lisääntymisiä

Eilen tuli taas jännä fiilis, kun oltiin shoppailemassa miehen kanssa. Syödessä taas tuli puhetta, että "meidän lapsi ei sitten..." jne. Samoin lasten- ja vauvojenvaateosastolla mieskin jo katseli, että oho, toi vois olla kiva vaate vauvalle sitten. Alkaa vissiin hänkin tajuta, että nyt ihan oikeasti tässä tapahtuu jotain. Ei kuitenkaan vielä sentään ostanut mitään, tosin en ole minäkään. Oon tässä asiassa tullut niin taikauskoiseksi, että jos jotenkin tässä vaiheessa alan jo valmistautua, niin taatusti kaikki menee pieleen. En ole mitään lehtiä tai forumeitakaan lukenut..

Perhe kuitenkin lisääntyi eilen; ostin heräteostoksena 2 kiinankellosammakkoa kaveriksi yksinäiselle kinkkikselleni. :D

Vois tulla jo syys.

Tunteita.

Taas pyörii liikaa tunteita päässä, eikä pelkästään tämän asian tiimoilta. Järki ja tunteet taistelevat päässä, ja tunteet tuntuvat aina olevan liian vahvoilla, vaikka järkeä tässä nyt eniten tarvittais. Uudet ihmissuhteet ovat ihana asia, mutta mulla menee aina pää sekaisin tunnepuolella ja pelkään, että teen sen takia jotain peruuttamatonta. Toivottavasti vastapuoli ymmärtää. Tai turha tässä kai on epäillä, sen takiahan kaikki tähänastinen on ollut mahdollista, kun olemme ymmärtäneet asioita niin samalla tavalla.

Nyt alkaa tuntua siltä, että marraskuun loppu saisi tulla hivenen nopeammin. Ei jaksaisi enää odottaa. Kuukausi tässä on nyt kulunut jonoon menosta, mutta en osaa käsittää onko se mennyt nopeasti vai hitaasti. Syyskuussa on seuraava etappi -> hormoniklinikalle hakemaan reseptejä ja juttelemaan hoidosta lääkärin kanssa.

Koska olen niin täysillä kesäihminen, syyskuu tuntuu hyvin ristiriitaiselta. En haluaisi, että tulee syksy ja talvi pian, mutta kuitenkin haluaisi, että ne tulisivat, koska silloin alkaa tapahtua. Pää menee sekaisin. Nyt olisi hyvä tilaisuus ottaa lomaa näistä ajatuksista, mutta ei se tunnu onnistuvan. Jospa heinäkuun lopun vaellus Lapissa yksin vähän auttaisi. Ja elokuullekin on luvassa kivaa tuon ensimmäisenä mainitun henkilön kanssa. :)

Huomaa, että oli pidempi vapaa, juhannus, kun on ollut liikaa aikaa miettiä. Paljon tuli tehtyä, mutta paljon oli myös aikaa ja tilaa ajatuksille. Eilen ja tänä aamuna olisi tehnyt mieli potkia seiniä tai tehdä ihan mitä tahansa fyysistä, jotta ajatukset ei jumittuis, mutta nyt ei oikein voi, kun kurkku on kipeä. Huoh.