Ihmisen tarve lisääntyä on syvällä biologiassa, ilman sitä tämän lajin elämä loppuisi. Kun itse siinä epäonnistuu, tuntuu, että ei elämällä sitten ole tarkoitusta. Tiedän, että voi elää onnellisen elämän myös lapsettomana, mutta itse en ole siihen (vielä?) valmis. Se, että tuota epätoivoista tunnetta, jota ei järjellä edes pysty selittämään, vähätellään, tuntuu todella pahalta. Hetkellä, kun tuntuu, että tilanne alkaa taas luisua käsistä, ei yksinkertaisesti kykene ajattelemaan mitään muuta kuin sitä lapsettomuuden tuskaa. Onnellinen on se, joka kykenee lapsettomuuden hyväksymään tai jopa vapaaehtoisesti sen valitsemaan. Sitä on kenenkään lapsellisen turha edes yrittää ymmärtää.
Jos pitäisi valita kummasta mieluumin kärsisin, masennuksesta vai lapsettomuudesta, valitsisin masennuksen. Pelkään, että tämä luisuu masentuneeseen lapsettomuuteen koko tilanne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti